Ohjeita apurahaa hakeville

  1. Satakunnan korkean teknologian säätiön sääntöjen 2 §:n mukaan ”Säätiön tarkoituksena on yleishyödyllisessä mielessä tukea Satakunnan alueen teknistaloudellista ja luonnontieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä”.
  2. Lomake tulee täyttää huolellisesti. Mitään sen osia ei saa korvata liitteillä.
  3. Tiivistelmää käytetään tarvittaessa myönnetyn apurahan tietojen mahdollisessa julkaisemisessa säätiön nettisivuilla, sosiaalisessa mediassa tai tiedotusvälineille annettavissa tiedotteissa.
  4. Hankesuunnitelma ja hankkeen aikataulun tiedot ovat pääasiallisena perustana rahoituspäätöksen tekemisessä.
  5. Hankkeen vastuulliseksi henkilöksi tulee nimetä mahdollisen tutkimusta tekevän ryhmän ansioitunut jäsen.
  6. Suurempiin tutkimuksiin voidaan säätiöstä tarvittaessa nimetä asiantuntija seuraamaan hanketta.
  7. Henkilökohtainen apuraha voidaan maksaa ainoastaan tutkijoille, ei aputyövoimalle. Henkilökohtaisen apurahan suuruuteen voi vaikuttaa se, saako hakija samanaikaisesti palkkaa työstä tai virasta. Mahdollisesta työ-/virkavapaasta on mainittava hakemuksessa.
  8. Aputyövoiman palkkauskuluissa on otettava huomioon lakisääteiset sosiaaliturva-, eläke- ja vakuutusmaksut.
  9. Säätiö ei korvaa tutkimustyön opinnäyteluonteesta aiheutuvia kuluja, ei myöskään vakuutus-, vero- ja sosiaaliturvamaksujen laiminlyönneistä tai muusta huolimattomuudesta koituneita lisäkuluja.
  10. Säätiö varaa itselleen mahdollisuuden tarvittaessa luottamuksellisesti keskustella hakemuksesta muiden alan tutkimusta tukevien rahoittajien kanssa.
  11. Säätiölle jätettyjä hakemuksia ei palauteta.
  12. Myönnetty apuraha maksetaan säätiön hallituksen apurahan myöntämisen yhteydessä päättämän aikataulun mukaan.
  13. Käyttämättä jäänyt osa apurahasta palautetaan säätiölle.
  14. Hankkeen tulokset täytyy raportoida tiiviisti (korkeintaan 2 kpl A4) kuuden (6) kuukauden sisällä hankkeen päättymisestä. Raportit toimitetaan säätiön asiamiehelle sähköpostitse ilman erillistä pyyntöä. Viestin otsikon alussa on mainittava ”Säätiön apuraha”.
  15. Allekirjoitettu hakemus liitteineen toimitetaan asiamiehelle sähköpostitse hakuajan päättymisaikaan mennessä. Viestin otsikon alussa on mainittava ”Säätiön apuraha”.
  16. Lisäksi alkuperäinen hakulomake toimitetaan postitse osoitteella:

Satakunnan korkean teknologian säätiö sr
Asiamies Jani Wahlman
PL 1001
28101 Pori